Sivut

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Paljon on taas töitä kesken

Tänään olis tarkotus purkaa February Lady Sweaterin hihoista muutama rivi pois ja jatkaa hihoja pidemmäksi. Ei siinä kova homma olisi, kunhan saisi työn puikoille! Nyt kun tuota katsoo, niin onhan se ihan selvästi kesken. Hihojen loppuosakin olisi muutenkin pitänyt toteuttaa aina-oikein-neuleena, eikä sileänä kuten itse olen tehnyt.


Eilen oli seminaaripäivä, 8 tuntia aikaa neuloa! Teen Bambu-langasta pitsitoppia. Sain etu(vai teenköhän taka-...)kappaleen jo puoleen väliin. Työ herättää ristiriitaisia tunteita. Ohjekuvassa se oli hieno, mutta kun olen nähnyt muita toteutuksia siitä, arveluttaa. Aion kuitenkin nyt tehdä sitä eteenpäin, tuli mitä tuli. :)

Hups. Taas näkyy polvi kuvassa. 
Mitkä housut? :) 


Selailin pari päivää sitten uutta Novita-lehteä kaupan lehtihyllyllä. Mikään malleista ei iskenyt niin kovasti, että lehti olisi pitänyt saada mukaan. Esimerkiksi tuossa talven lehdessä oli paljon enemmän inspiroivia tekeleitä! No onhan netti täynnä ohjeita, että tuskin tässä toimettomaksi jää. Ja keskeneräisiä töitä on taas vaikka muille jakaa. Muun muassa se turkoosi mohair-neule on joutunyt hylätyksi.

Onko mulle iskemässä neule-blaah?!

2 kommenttia :

  1. Mä tykkään valita Ravelrysta vain sellaisia ohjeita, joissa on valmiiksi jo paljon projekteja. Jos enemmistö niistä on huonommannäköisiä kuin "alkuperäinen", niin yleensä jätän tekemättä. Ja tämä vain sen takia, että mä en oikein kestä epäonnistumista :P Jotenkin maailman turhauttavinta jos siitä omasta tekeleestä ei tule sellainen samanlainen maailman hienoin kuin jossain kuvassa :D

    VastaaPoista
  2. Se kyllä turhauttaa, jos onnistuu tekemään jotain mikä ei miellytä ollenkaan! Tai jos se tekovaiheessa näyttää siltä, että siitä ei kyllä hyvä tule, ei tekeminenkään huvita. Joskus onneksi yllättyy positiivisesti, että näin hienoko tästä kuitenkin tuli :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...