Sivut

tiistai 18. toukokuuta 2010

Kesäkäsityöt

Kesällä on kiva tehdä käsitöitä ulkona. Nyt, kun asun kerrostalossa, missä pihaa ei ole, on joko lähdettävä kotiinkotiin tai alkaa parvekeneulojaksi. Toistaiseksi olen harrastanut jälkimmäistä. Parveke on juuri sinne suuntaan, mistä aurinko paistaa, joten välillä on todella kuuma. Kesäkäsityöltä vaaditaan siis aikakin yksi asia: se ei saa olla iso / kuumentaa syliä entisestään. Ja sen täytyy olla niin helppo, että muistaa missä kohdassa on menossa, jos joutuu yhtäkkiä pakenemaan ötököitä ;D

Aloitin tekemään Ullassa ollutta Lehmus-huivia, mutta totesin, että mohairlanka ei ole hyvä, jos hikoilee.... Se jäänee siis viileämpien päivien viihdykkeeksi. Kuviosta tulee kyllä hieno, ja ohjeet eivät ole liian vaikeat.

Yritin toissapäivänä neuloa boleroa. Kuvio oli niiiiiin hankala ja hidas, joten tuumasin, että tästä ei tule mitään. Ja purin koko työn. Ei se kyllä pitkällä ollutkaan.... (mutta opin ainakin neulomaan nypyn!)

Purettuani halusin kuitenkin edelleen omistaa valkoisen boleron. Päätin, että koetan tehdä samalla ohjeella boleron, mutta ilman kuviota! Pääsin hihakavennuksiin asti, kunnes totesin, että vasemmalla tulevan hihan reunus on löysiä silmukoita, kun taas oikeassa reunassa reuna on tasainen ja sileä. No, purkuun se meni sekin. Nyt odottelen uutta inspiraatiota... (sellainen saattaa jo olla!)


Esitelläänpä vielä fufo, joka on marinoitunut korissa jo ihan tarpeeksi tullakseen valmiiksi! Nimittäin sininen Cavern, josta tulee mukavampi kuin edeltäjästään :) Tämä tulee olemaan neule, joka vetäistään viileänä kesäiltana lämmittäämään harteita. Tämän viikon ainakin lomailen, joten ehdin neuloa!

Liityin Fufo-blogin kirjoittajaksikin, mutta jotenkin ajatus siitä, että neuleet on pakko saada valmiiksi, ahdisti niin paljon, etten saanut tartuttua puikkoihin ollenkaan... En ole pakkoneuloja, vaan neuleet saavat luvan pysyä harrastuksena, johon syvennytään silloin kun huvittaa.

Haaveissa on myös Romanssi. Romanssiromanssihan minulla on jo, mutta tuo neule kutkuttaa mieltä. I-ha-na! Niin suloisen tyttömäinen, että koen sen olevan juuri itseäni. Lisäksi se bolero / hihatin pitäisi saada....

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...