Sivut

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Juhannussaalis

Juhannuksesta on selvitty, ja parin päivän päästä alkaa kunnon työt. Tähän asti olen tehnyt lyhyitä sijaisuuksia (olisinko ehkä 10 päivän verran) ja nyt neljäksi viikoksi olisi tiedossa melkein kokopäivätyötä.


Juhannus meni mökkeilyn merkeissä. Käytiin pienellä souturetkellä (2-3h/suunta....) ja siinähän oli hyvin aikaa neuloa. Paitsi paluumatkalla soudin koko matkan ja loppumatkasta tuli vettä. Kiva. 



Mukaan otin siis lupauksien mukaisesti Fabel-lankaa. Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun ei ole Novitaa! Mukana oli myös neulojan käsikirja, sillä aluksi suunnittelin sukkaan jotain kuviota. Katsoin kuitenkin, että väritys riittää pitämään sukan mielenkiintoisena ihan tuollaisena tavallisenakin. Ja niinhän se teki. Pidän todella paljon noista väreistä, ja odotan aina innolla tuota vihreää pätkää ;D.

Eilisiltaan mennessä saalis oli seuraava:




Ihanat sukat! 2,5mm:n puikoilla niissä onkin tikuttelemista. Oikeastaan ehkä kiva niin päin: ei tule heti valmista ja tarvitse kantaa kiloja lankoja mukana, jotta olisi koko ajan jotain tekemistä.

Seuraavaksi suunnittelen kesäneuletta. Haaveissa siintää tämä neule, mahdollisesti puuvillaisena. Pitää käydä lankakaupassa katsomassa, mitä siellä olisi tarjolla. Palkkapäiväkin kohta :).

3 kommenttia :

  1. Opiskelen sairaanhoitajaksi, ja koska opintopisteet eivät riitä siihen, että sh:n sijaisuutta saisin tehdä, teen perus- ja lähihoitajien sijaisuuksia :)

    VastaaPoista
  2. okei :) itse lähihoitajaks valmistunu kevääl -05 :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...