Sivut

lauantai 28. toukokuuta 2011

Kevät-plääh

Tätä neulojaa on vaivannut kevät-plääh. Ja ehkä hieman kiirekin. Kärjestä aloitetun sukan ohjeistus oli tarkoitus tehdä valmiiksi, mutta jostain syystä silmukat eivät täsmänneet toisessa sukassa. Täällä on ohjeet, joiden mukaan olen tehnyt aikaisemmatkin vaiheet. Sieltä voi siis katsoa ohjeita kantapään ja kiilakavennusten tekemiseen.

Neuleet eivät muutenkaan ole edistyneet. Sukkia olen neulonut pari kerrosta silloin tällöin, mutta siinäpä se. Laatikoissa olevien lankojen määrä ahdistaa. Samoin keskeneräisten töiden määrä. Nyt olen tosin lomalla pari viikkoa ja ehkäpä saan jotain neulottua. Mieli tekisi tehdä jotain kesää varten, mutta eipä ole puuvillalankaa.

Muistaako muuten kukaan Tiina-kirjoja? Siinähän Tiina meni aina toisinaan "rangaistukseksi" ähertämään villasukan kimppuun. Muistaakseni Tiinan isä kuitenkin tykkäsi sukista, vaikka ne muhkuraiset olivatki.... Minäkin lähden suorittamaan rangaistustani, tuli nimittäin niiiin ankea postaus.


Miten muilla, väheneekö neulominen kesää kohti mentäessä?

4 kommenttia :

  1. Moi,
    ihanaa kuulla sustakin! :)
    Itsellä ei oo viel ainakaan missään vaiheessa tai vuodenaikana tullut neuleplääh:tä :)
    Mitäs kisuille kuuluu? :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa tietää, että joku tätäkin blogia vielä seuraa! ;D Kannatti tulla kirjottamaan aamulla, oon nimittäin saanu yksiä sukkia tehtyä tänään.

    Kisuille kuuluu oikein hyvää, niistä on kiva kun ulkona vihertää ja tuo "musta surma" (siskon keksimä lempinimi....) jaksais olla pihalla tuntikausia :D

    VastaaPoista
  3. Hihi :)
    Todellakin jaksaa! :)
    Itelläki välillä jää toi blogin päivitys kuukaudekski... Jos ei satu olee mitään kerrottavaa..:)
    Tassutapulin tilasin sellasesta paikasta ku Tassu & tarvike..:)
    Venla sitte taas tykkää taas karkailla.. on tässä parin viikon aikana livahtanu useampaan otteeseen ulos, aina ku avaa jonku ikkunan tai oven ni saa olla silmätarkkana missä se katti on :D

    VastaaPoista
  4. Hei, kiva uusi ulkoasu :) Toivottavasti kevät plääh menee pian ohi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...