Sivut

perjantai 4. tammikuuta 2013

Marilinda

Nämä sukat olen aloittanut jo marraskuussa. Joulukuun alun aikana valmistui 1,5 sukkaa, kunnes muut projektit kiilasivat edelle ja nämä tavallaan unohtuivan projektipussukan pohjalle. Sain viimein otettua ne esille ja tein toiseen sukkaan puuttuvan jalkateräosan. Valmis!




Lanka on tooodella pehmeää Cascade Heritagea (80g) ja sukat on neulottu 2,25 mm puikoilla. Ohje Cookie A:n Marilinda, ja se löytyy Sukkia rakkaudella / Knit. Sock. Love -kirjasta. Ladattavissa näköjään myös Ravelryn kautta yksittäinkin. Vaikka tuo kuvio näyttää hankalalta, niin yllättävän nopeasti nämäkin valmistuivat. 

Kerrankin tuli muuten tehtyä kantapää täsmälleen ohjeen mukaan, eihän tuota kuviota nyt kesken voinut jättää! Kärjessä sen sijaan menin taas oman maun mukaan, tein kavennuksia loppuun asti, jolloin ei tarvinut silmukoida...



Löysin keskeneräisten joukosta yhden toisetkin sukat, jotka on aloitettu jo viime vuoden toukokuussa. Ehkäpä täällä kohta taas nähdään jotain valmista. :)

16 kommenttia :

  1. Ihanat, väri sopii malliin hienosti, Heritage on kivaa lankaa!

    VastaaPoista
  2. Ihanan romanssisukat! Hyvin sopii väri ja maton raidat yhteen :D

    VastaaPoista
  3. Kauniit sukat. Taas yksi malli minkä haluan neuloa, kirjakin odottelee jo kirjahyllyssä.

    VastaaPoista
  4. Kylläpä ovat kauniit! Väri ja malli mätsäävät hyvin yhteen :). Viime kirjastoreissulla huomasin että ko. Cookie A.:n kirja oli pitkästä aikaa siellä hyllyssä. Nyt vaan mietin, että miksi ihmeessä en napannut kirjaa mukaani??

    VastaaPoista
  5. Tosi kauniit sukat ja kuvat!

    Haastoin sinutkin blogissani. :)

    VastaaPoista
  6. Mielettömän kauniit sukat! :)

    VastaaPoista
  7. Onpas kauniit tällaisena haalean pinkkinä! Itse olen tehnyt Marilindat "viljan" värisestä langasta ja näyttää melkein eri sukilta kokonaan!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...