Sivut

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Kärjestä aloitetut sukat

Joskus viime kesänä (?) aloitin näitä kärjestä aloitettuja sukkia. Joku näissä kuitenkin tökki, kun ensimmäinen valmistunut sukka joutui yksinään lankalaatikkoon ja sai melkein purkutuomion. Nyt pari päivää sitten järjestelin lankalaatikoita ja löysin tämän yksilön. Sovitin sitä jalkaan ja sehän istui niin kuin... sukka! Parihan sille oli saatava, joten ei muuta kuin salapoliisihommiin. Mulla mitään muistiinpanoja nääs ollut.

Untitled

Suht samanlaisen sukan sain aikaan kuitenkin, musta tulis hyvä Sherlock Holmes. :) Lanka Drops Fabel (80g), puikot 2,5mm. Ohjetta katsottu vähän sieltä sun täältä, kantapään ohjetta en edes enää löytänyt, sovelsin. Ravelryn projektisivulta löytyy hieman muistiinpanoja ja lisää kuvia.

Untitled
Sovellettu kantapää (jos joku tietää, mikä kantapää tämä on, saa antaa vinkkiä!).

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Juhannusruusu, osa 2

Sain vihdoin tämän toisen Juhannusruusu-maton valmiiksi. Ajattelin, että teen tästä meidän vessaan uuden, se vanha alkaa olla vähän jo kulahtanut. Lisäksi sille kävi vahinko, kun korkiton Klorin-pullo putosi lattialle... 

Eniveis, tämä uusi matto on tumman punainen. Ja se näyttää ihan liian tummalta meidän vessassa. Ehkä sen voisi laittaa sinne esimerkiksi jouluna, mutta muuta vuotta ajatellen taitaa olla niin, että pääsen tekemään vielä kolmannen. :) Tässä kuteena on sama Toikan Putkis. Ohje on ihan sama, mutta jostain syystä tähän meni kudetta 598g, kun edellinen painoi 440g... Koukkukin oli sama 8mm. (rav)

1338899900

Kuvassa taas kissa. Ravelryssä oli hauska keskustelu kissoista ja neuleiden kuvaamisesta. Joku oli närkästynyt, kun ihmiset laittavat kissan neulekuviinsa töiden päälle. Neuleethan näkisi paremmin, jos kissa ei olisi edessä. Kysyjä oli sitten saanut selville, että yleensä kissat tulevat siihen ihan itse heti kun neuleen saa levitettyä kuvattavaksi. Oli ihan tosissaan luullut, että kissat oikein asetellaan kuviin :D

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Lankavaraston täydennystä

Postiluukustamme on tässä viime päivinä saapunut taas lankaa (jos se vaikka uhkaa tässä joskus loppua maailmasta, niin täytyyhän sitä olla varastot täynnä!)... Hyvin menneiden pääsykokeiden kunniaksi aion nyt oikein esitellä ne :) Kaikki on ostettu kanssaneulojilta Ravelrystä.

Ne on nimittäin Wollmeisea.

Wollmeise Twin Wasserratz medium

Sininen ihanuus, twin Wasserratz medium. 

Wollmeise 100% Mäuseballet WD, Die Auster WD and 100% Golden Pear WD

Vasemmalta twin Golden Pear (wd), 100% Die Auster (wd) ja 100% Mäuseballet (wd).


Kuvia klikkaamalla pääset Flickriin katsomaan lisää kuvia. Ei mulla muuta :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...