Kotipalapeli-blogista löytyy ohje villatakkiin, joka on nimetty kässänopen painajaiseksi. Tuo takki on kutkuttanut mielessäni ja nyt kun lapsen edellinen villatakki on käymässä ahtaaksi, oli hyvä syy tehdä uusi ;)
Tähän en ostanut yhtään uutta kerää lankaa, kaikki on kotoa löytyneitä, muista projekteista ylijääneitä. Vaaleanpunainen, violetti, keltainen, toisen hihan turkoosi ja lime raita on 7 veljestä, tummansininen, lime ja valkoinen sandnesgarnin smartia ja pinkki raita jannea. Yhteensä lankaa kului 308g. Puikot 4,0 mm.
Siinä alkuperäisessä ohjeessa tehdään erikseen etu- ja takakappaleet ja hihat. Inhoan saumojen ompelua enkä saa niitä koskaan siististi tehtyä, niin sovelsin "hieman". Takki on tehty kokonaan saumattomana (no kainalon alla oli pari senttiä ommeltavaa) ja hihat muokkasin raglan-hihoiksi.
Takin tein näin (koko 86):
Laskin yhteen molempien etukappaleiden ja takakappaleen silmukan. Loin tarvittavan määrän puikolle (57+26+26=109s) . Neuloin kainaloihin asti (22 cm) aina oikein. Päättelin molempien kainaloiden kohdalta 4s.
Tein hihat. Tein lisäykset hihoissa ohjeen mukaan, mutta kun työn pituus oli 22cm (sama kuin vartalo-osa siihen mennessä), päättelin kainalon kohdalta 4s. Sen jälkeen toinen hiha samalla kaavalla. Sitten siirsin kaikki osat samalle puikolle, hihat kainaloiden kohdalle.
Neuloin muistaakseni 3krs ja aloitin raglan-kavennukset. Kavensin aina kainalon kohdalla (hihan etu- ja takareunassa, eli yht. 4x yhdellä krs:lla) oikean puolen krs:lla (eli joka 2. krs) *2o yhteen, 2o, ylivetokavennus* x4 oikeassa kohdassa. Kavennuksia toistin niin pitkään, että kaula-aukko oli sopivan kokoinen (tämä tapahtui kun 14 kavennusta oli tehty).
Sen jälkeen jatkoin tällä silmukkamäärällä huppuun. Neuloin ohjeen 2cm, sitten lisäsin 10s ja neuloin 24cm aina oikein. Päättelin hupun neulomalla kahden puikon silmukat yhteen, kuten ohjeessakin.
Poimin nappilistaa varten silmukat kuten ohjeessa mainittiin, tein neljä reikää napeille ja päättelin.
Ja päättelin "muutaman" langanpään.
Valmis!
Tarviiko sanoa, että tästä tuli aivan ihana ja se on ehkä parasta mitä olen koskaan neulonut! Kylvetin takkia vielä vähän lanoliinissa, niin pitää paremmin kosteutta ja pehmeni vähän :) Kaikkein ylpein olen siitä, että rohkenin soveltaa ohjetta, eikä tarvinut yhtään saumaa ommella! Jes!