Sivut

maanantai 19. joulukuuta 2011

Pari paria tossuja

Huhhuh, tasan kaksi vuorokautta sitten tartuin puikkoihin ja nyt tuloksena on viisi paria tossuja. Olen niin tykästynyt omiin jääkarhuhini, että päätin, että tänä vuonna isovanhemmille lahjaksi annetaan huovutetut tossut. Ostin jo langatkin, koska äitini halusi tehdä tossut. Hän ei kuitenkaan ehtinyt, ja minä "jouduin" hommiin. Kasan päällimmäiset ovat jääkarhut ja ne ovat menossa siskolleni.


Neulomisessa sinänsä ei ollut mitään ongelmaa, nuo on nopeat tehdä. Lanka vain oli niin karheaa, että viimeisten kohdalla neulominen oikeasti oli tuskaa, kun lanka hiersi etusormea.


Fritidsgarnista siis tein nuo 6,0mm puikoilla. Ohjeen olen saanut joskus lankakaupasta ja olenkin Ravelryssä vähän avannut sitä. Lankakaupassa myyjä väitti, että yhteen pariin kuluu 150g lankaa. Mulla meni maksimissaan se yksi vyyhti ja nekin oli kokoa 42. 100g riittää siis mainiosti. Kokoon 38 lankaa meni 70g. Huovutin käyttämällä kerran 40 asteen pyykkien joukossa pyykkikoneessa ihan sillä perusohjelmalla. Ja jos ei tullut ihan oikean kokoinen, ne voi huovuttaa vaikka toiseen kertaan. :)


Lankaa jäi vielä ainakin yksiin aikuisten tossuihin ja ehkä tulee vielä yhdet vähän pienemmät. Tekisi mieli tehdä vielä äidillenikin yhdet. Saattaa kuitenkin mennä ainakin pari päivää, ennen kuin tuohon lankaan tartun. Ihmeen pehmeät tossut siitä kuitenkin tulee.

Onko muilla jo joululahjat valmiina? Vai onko muita myöhäisherännäisiä, jotka viikkoa ennen keksii, että alanpa tehdä joululahjoja? Täällä yksi ilmoittautuu... :D Ehkä ensi jouluna sitten vähän aikaisemmin, vaikka hyvinhän tässä ehti.

12 kommenttia :

  1. Ihania tossukoita! :)
    Haluatko tässä avata hieman ohjetta..? :)

    T.Mira

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Tossut aloitetaan siis neulomaan kantapäästä alkaen. Esim. kokoon 38 loin alkuun 35s, neuloin sileää. Kun työn pituus on n. 17cm, aloitetin varvasosan, eli jatketaan samoilla silmukoilla, mutta neulotaan pyörönä. Tätä tein n. 10 sentin verran. Sitten tein kärkeen kavennukset. Lopuksi vielä ommellaan kantapää kiinni. Tossut näyttää melko reilun kokoisilta ennen huovutusta, eikä sitä kannata säikähtää. :)

    VastaaPoista
  3. Ja se piti vielä lisätä, että tuossa tasona neulottaessa kannattaa kummassakin reunassa neuloa aina reunimmaisella silmukalla neuloa aina oikeaa.

    VastaaPoista
  4. Niin kivalta näyttää että täytyykin joskus kokeilla tätä!

    VastaaPoista
  5. Kivat tossut ja nuo jääkarhut ovat kyllä huippusomat! Täytynee itsellekin kokeilla tällaisia tossua.

    VastaaPoista
  6. Kivoja tossuja!

    Minä juuri tänään keksin yhden uuden neulotun lahjan, ja tuli mieleeni pari ommeltuakin lahjaa, jotka huomenna pitäisi toteuttaa... Kaiken kyllä piti olla jo valmista, mutta ideoita vain tulee lisää! :)

    VastaaPoista
  7. Kivoja tossuja. Jääkarhut on supersuloiset!
    Mullakin jää yleensä joululahjojen teko viime tippaan, mutta tänä vuonna piti olla ajoissa liikenteessä, sillä lahjat (joita tosin ei ollut ihan hurjan montaa) piti toimittaa eteenpäin jo pari päivää sitten. Tämä kommentti tuleekin jo Kiinasta. Täälläkään en voi olla seuraamatta blogiasi...

    VastaaPoista
  8. Oi kuinka söpösiä!
    Osa lahjoista tuli tehtyä jo kauan aikaa sitten, iskän sukat jäi roikkumaan, kun ajateltu ohje ei onnistunutkaan:/ Onneksi perussukat menee jo rutiinilla, enää vain kärki puuttuu!

    VastaaPoista
  9. Epa: Kannattaa kyllä kokeilla!

    Neferi: Kiitos :) Lankakaupasta olen saanut noihin joskus ohjeen.

    Kisulit: Jääkarhut valmistuu samalla ohjeella, mutta virkataan korvat, tehdään jonkunlainen häntä ja vähän silmiä ja nenää. Mahdollista tehdä myös eri eläimiä :)

    -maria-: Niinhän se tahtoo olla :D Onhan tässä vielä päiviä aikaa....

    Sanna: Kiinasta! Nyt olen kyllä otettu :))

    Kvaakkuli: Joo, on tympeää neuloa, jos ohje ei toimikaan. Onneksi perussukat ovat olemassa! :)

    VastaaPoista
  10. Onpas kotoisan näköisiä tossuja :)

    Mie neuloin ekat joululahjat jo syyskuussa, mutta kyllä niitä on vielä monta myös kesken :D

    VastaaPoista
  11. Kiitos ohjeesta! Täytyykin oikein laittaa rattaat päässä pyörimään ja piakkoin aloittaa tekemistä :)

    Ihanaa joulua!

    T.Mira

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...