Sivut

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Peittoprojekti etenee

Hyvää presidentinvaalipäivää! Pakkasmittari näyttää -29 astetta, mutta silti me lähdetään äänestämään :)

Olen virkkaillut omaa peittoani ahkerasti. Tämän peiton tekeminen on ollut mukavaa! Virkattu peitto on monesti ahdistava, kun innostusta ei vain riitä ja paloja pitäisi tehdä "vielä vaikka kuinka monta". Ja pääteltäviä langanpäitähän on sitten satoja! Onneksi näissä paloissa yksi pala tehdään yhdeltä kerältä, pääteltäviä päitä on siis vain kaksi per lappu.

Tästä tulee ihana ihana ihana! Ajattelin, että teen joka toisen palan vaaleanpunaisella/violetilla ja kaikella siltä väliltä ja väleihin laitan sitten muita värejä. Toisaalta tekisi mieli pitää värimaailma tämän hetkisen kaltaisena, mutta ehkäpä tuonne joukkoon uppoaa muutama muunkin värinen pala. Oranssia en kyllä peittooni haluaisi, mutta saa nyt nähdä.




Tarkoitus oli alunperin yhdistää palat mustalla, mutta nyt alkaa tuntua, että siitä tulee liian synkkä. Siksipä mulla on tuolla jemmassa nyt kirsikanpunaista Fabelia ;) En vielä tiedä, miten yhdistäminen tapahtuu ja yhdistämislankaakin on liian vähän, mutta luotan siihen, että kaikki järjestyy.

Kaikkein mukavinta tässä on se, kun yksi pala valmistuu ja taas pääsee sommittelemaan paloja lattialle. Yllättävän nopeasti se vain kasvaa. Ohjeessa paloja tehdään 7 x 11. Mun peittoon tulee näillä näkymin 13 x 10 palaa. Äsken tosin mittailin, ja 14 x 10 palalla saisi 150cm x 110 cm peiton. Kyllä kelpaisi sen alla nukkua päiväunia töitten jälkeen.... Saa nyt nähdä, miten paljon työ haittaa vapaa-aikaa, ts. jaksanko tehdä 140 palaa vai jätänkö 130een. Tällä hetkellä paloja on 33 ja yhden virkkaamiseen menee 20 minuuttia. Voitte siitä laskea, että en paljon muuta ole ehtinyt tekemään. :D



Ps. Tervetuloa, uudet lukijat! :)

28 kommenttia :

  1. Peitosta tulee varmasti söpö. Itselleni tulisi palojen yhdistämislangaksi mieleen myös ruskea. Se sitoisi reunat ja ruskeat palat rauhalliseksi taustaksi, jota pinkit palat piristää. Kirsikanpunaisella langalla yhdistämällä peitosta taas tulee kokonaisvaltaisen pinkki. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, pistän sen ehdottomasti harkintaan! Tosin pinkki on aika pop ja mun lempiväri, että saas nyt nähä, miten käy! :D

      Poista
  2. Nätin näköinen peitto! Jos virkkaa useammalla värillä neliöitä niin yleensä langat voi päätellä samalla kun vaihtaa väriä. Virkkaa vaan siihen edellisen kerroksen lankapätkän "päälle" niin se jää seuraavan kerroksen sisuksiin. Aina toi ei tietenkään yhtä hyvin onnistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuota olen joskus kokeillut. Tuntuu vaan, että ne langanpäät karkaa sieltä heti, ja pelottaa, että neliö lähtee purkautumaan... Mutta tuskin niitä mitenkään saa täysin purkautumattomiksi... :)

      Poista
  3. tulee kyllä todella kaunis peitto. en malta odottaa, että näkee valmiina :D

    VastaaPoista
  4. Siitä tulee ihana!
    Tuskin maltan odottaa omia lankojani tulevaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon minäkin. Hiihtiksellä pitkä automatka mummolaan, siinä ehtisi hyvin virkata! Minä(kin) jätin tilauksestani ne mallin oranssisävyiset langat pois, kun se ei ihan ole minun värimaailmaani, otin jotain fuksia/harmaata siihen tilalle. Edelleen yhdistän palat mustalla, vaikka sitä vähän vierastan.

      Poista
  5. Blogissani kommentoimasi patalappuohje löytyy nyt blogisivultani, nimimerkkiä napsauttamalla pääsee ko. sivulle. Toivottavasti en riko törkeästi joitain tekijänoikeuksia julkaisullani, mutta niin moni tuota ohjetta on toivonut aikojen saatossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, kiitos kovasti! Itsehän en ole edes syntynyt 3/89, tuon vuoden syksyllä vasta :D Täytyypä mennä tsekkailemaan!

      Poista
  6. Peitosta on tulossa valtavan kaunis!

    VastaaPoista
  7. Ihana peitto valmistumassa :).

    VastaaPoista
  8. Ihanat värit peittoon on tulossa!
    Voih, jaksaisimpa itsekin virkata noin paljon! Innostus meinaa kaikissa virkkaustöissä loppua kesken... :)

    VastaaPoista
  9. Tuo on tosi addiktoivaa hommaa! Ja peitosta tulee varmasti nätti. Minäkin komppaisin pehmeää ruskeaa yhdistämisväriksi.

    VastaaPoista
  10. Näyttää ihan mahtavalta! Nuo väritkin on niin upeat. Nyt tuli hinku saada aloittaa kans :D

    VastaaPoista
  11. Oijoi miten rinsessainen peitto tulossa, kyllä kelepaa! :)

    VastaaPoista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Tosi upea peitto tulossa. Aloitin muuten juuri tänään oman käsityöblogin, jos kiinnostaa käy kurkkaamassa http://sydammellakasityot.blogspot.com

    VastaaPoista
  14. Ihanat värit. Täällähä innostuu ja sormet alkaa hakeutua puikkoja kohti! Mahtavia töitä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...