Sivut

lauantai 28. joulukuuta 2013

Joulukalenterisukat

Minäkin otin osaa Ravelryn mukaan 123 muun ihmisen kanssa Missä neuloimme kerran -blogin joulukalenteriin. Tämmöset sukat sain aikaan:


Välillä oli pieniä ongelmia neulonta-ajan järjestämisen kanssa; esimerkiksi 23. joulukuuta taisin neuloa kuuden päivän raidat... Välillä myös tuntui, että sukista on tulossa rumat, eikä niitä kiinnostanut neuloa... Tapaninpäivänä sain sitten vihdoin kantapäätkin neulottua ja langanpäät pääteltyä ja totesin, että kannatti tehdä! 

Kantapään suhteen olin kyllä hieman epäileväinen. Mutta kun on näin onnekas, niin siitähän tuli oikein hyvin istuva ja sukista ihan sopivat omaan 39 jalkaan :) Se ohjeen mukainen 60 silmukkaa olisi kyllä varmaankin riittänyt, noissa on nyt 64. No, mahtuu sukka alle. Ja kun on niin kiireinen eikä lue ohjetta loppuun, niin eihän noissa mitään pohjelisäyksiä ole. Tänään luin jostain blogista, että siinä olis kuulunu olla semmosetkin. Onneksi mulla on pienet pohkeet...

Yhteensä sain noihin sukkiin kulutettua 85g jämiä. Jämäpussukka ei tuntunut yhtään kevyemmältä, niistä saisi vielä varmaman kymmenet uudet sukat... Vähintäänkin. 2,5 mm ja langat on erilaisia sukkalangan jämiä, aika paljon kaikkia omia värjäyksiä.

7 kommenttia :

  1. Nuo on ihanat! Käsinvärjätyt langat on niin nättejä, kun niiden sävy ei ole tasainen. Kantapää on myös aika hyvännäköinen, pitääpä kokeilla.

    VastaaPoista
  2. Nämä joulukalenterisukat on järestään ihania! Tietenkin. Itse en ehtinyt osallistua, joten kateellisena vain ihastelen :)

    VastaaPoista
  3. Sulla tuli hauskan väriset jämäsukat!

    Omani valmistuivat eilen, oli vähän päättelyä..

    VastaaPoista
  4. Nämä on tosi kivat! Itse olin niin kiireinen koko marras- ja joulukuun, että huomasin tämän sukkaohjeen vasta 17.12. kun kaveri vinkkasi. Sittenpä ei enää ollutkaan aikaa. Mut ajattelin, et tekisin nää tammikuussa, kun aloitan lankalaihdutuksen :)

    VastaaPoista
  5. Mä tein kiltisti ne pohjelisäykset ohjeen mukaan ja varsi on nyt aivan liian löysä. Onneksi sukat ei muutenkaan istu jalkaani, niin jos saisivat uuden kodin jostain (kunhan innostuisin toisenkin tekemään loppuun, lopahti into, kun tajusin sukat huonoiksi jalkoihini).

    Mut noin muuten kivat sukat! Sulla on kyllä kivan pirteät värit. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...