Sivut

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Kool-Aid-kokeilu

En nyt sitten malttanut odottaa, että saan puhtaan valkoista lankaa, joten päätin kokeilla luonnon valkoista 7 veljestä. Toimi mielestäni ihan hyvin. Kool-Aid-väreistä kokeiluvuoroon pääsi Mango. Käytin yhteensä 2 pussia.


1. Tee kamalan ruma vyyhti kokonaisesta 7 veljestä -kerästä.Käytä apuna esim. kahta tuolia, jotka liikkuvat kokoajan lähemmäs toisiaan...


2. Totea, että vyyhti on liian iso kerralla tehtäväksi, pura puolet ja vyyhteä uudelleen. Tällä kertaa jalkoja apuna käyttäen. Tästä saat kaupan päälle hartiat kipeäksi. Odota malttamattomana tulevaa!


3. Laita langat veteen kastumaan. Siivoa sillä välin. Tiskiallasta tarvitset ainakin. Mielellään ei niitä ruuan jämiä siellä siis...


4. Keksi joku astia, mihin laitat kädenlämpöistä vettä ja väripussin (tässä vaan 1 pussillinen). Tuoksuttele herkkutuoksua!


 5. Hanskat käteen ja hommiin. Jos et omista ruiskuja tms, ole uhkarohkea ja kaada väriä suoraan purkista.  Kannattaa kaataa hitaasti, jotta et ole kaatanut kaikkea väriä, kun huomaat, että joku kohta on vielä ihan valkoinen. Kääntele lankaa, jotta huomaat ko. kohdat. Kun värin on kaatanut johonkin kohtaan, sitä ei siirretä. Se pysyy. 


6. Ihastele. Ja tuoksuttele.


7. Laita ihanat lankasi mikroon reiluksi 2 minuutiksi. Odota malttamattomana!


8. Ota astia varoen pois mikrosta, se voi olla kuuma. Tarvittaessa patalaput. Kaada lanka altaaseen ja huuhdo sitä.


9. Puristele liiat vedet pois ja laita kuivumaan. Kauhistele sotkuisia vyyhtejä... Mutta eniten kuitenkin ihastele lankoja. Tai jos ne eivät miellytä, mieti uhri, jolle ne lahjoitat. ;)


Jee, ensimmäinen koolaus onnistui! Eiköhän tuosta jotain keväistä saada aikaan :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...