Sivut

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Lisää Reversible Bagejä

Mullahan on jo yksi tällainen laukku, mutta lupauduin joskus tekemään siskollekin samanlaisen, niin olihan se tehtävä. Päätin tehdä samalla vaivalla sitten kaksi...

Ompelu on jo ihan mukavaa. En kyllä edelleenkään tykkää leikata kappaleita kankaasta... Onneksi hoksain tuossa, että kun kankaan taittelee oikein, ei tarvitse leikata kuin kerran ja leikkaaminen sujuu nopeammin. Not. Kangashan on sitten paksua ja sitä on tosi työlästä leikata. :D 


































Tähän ensimmäiseen, joka muistuttaa kovasti sitä vanhaa, kankaat on hankittu joskus kesällä Kodin 1:stä. Tuo kuosi jo kyllästyttää, onneksi sitä on enää pieni palanen.

Alla olevasta laukusta tuli mun ikioma. Siihen uskalsin jopa käyttää yhtä kangasaarteistani, Marimekkoa. Tuo kuosi (ja väri) miellyttää silmää ja mulla on kukkaro tuota samaa kangasta.

Ohje on se sama Reversible bag. Periaatteessa nuo siis ovat käännettäviä. Tuo kukkakuvioinen vaan on samaa kangasta kummaltakin puolelta ja tuota Marimekko-kassia tuskin raskii kääntää kun vuori on lakanakangasta. Että se siitä käännettävyydestäkin...



Mitä näistä ompelujutuista osaa oikein kertoa?

9 kommenttia :

  1. Laukut ja kankaat ovat ihanat!
    Mä olen vanhemmiten ruvennut tykkäämään noista ruusukankaista ja mielellään räväkät värit. Aivan ihana siis tuo ruusukangas!

    VastaaPoista
  2. No, kuule vielä.
    Tuon laukun kaavat tuossa linkissä, niin onko se juuri sen koko, vai pitikö kaavaa isontaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuolla ohjeessa olevalla koolla tein. Kiva tulis varmaan niinkin, että pidentäis hihnoja, jolloin laukun voisi heittää olan yli :)

      Poista
  3. Tosi nättejä molemmat ♥♥♥

    VastaaPoista
  4. Tosi kauniita laukkuja, vau! Oliko vaikeita tehä ts. oliko ohje helposti tajuttava? Kiinnostais kovasti kokeilla onneaan tuon laukkumallin kans :)

    VastaaPoista
  5. Ihania laukkuja! Varsinkin toi Marimekkokuosinen on <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...