Sivut

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Lehtipipo

Aloitinpa eilen neuleillassa pipoa, ja aamulla päättelin langanpäät. Tuli kyllä kiva! Ja sopivan kokoinen! Ja kirjoneule onnistui!

Tämän aamun olen leikkinyt kuvankäsittelyohjelmalla, joten tässä olisi sitten kuvamateriaalia. Kiitosta poikaystävälle kuvaamisesta...






Lähikuvaa kuviosta. Kaavio oli muuten hassusti tehty. Ohjeessa olevassa kuvassa värit olivat samat kuin omassa tekeleessäni, mutta kaaviossa valkoiset kohdat oli merkitty värilliseksi ja loput kohdat olivat valkoisia. Koko ajan joutui ajattelmaan käänteisesti ja neulominen oli ärsyttävän hidasta. "Muuuruuuu, meniskö sulla kauan kääntää nää värit käänteisiksi...."

Ei tullut mitään kauhean pitkiä lankajuoksujakaan, kun kieputtelin välillä lankoja yhteen. Vihdoin tuo alkaa sujua! Tuli myös tosi lämpimän tuntuinen pipo. Malli on ollut to-do-listalla siitä lähtien kun Ravelryyn liityin (eli tosi kauan!) ja nyt vihdoin oli sen aika. Oli sopivan väriset langatkin kerta kaapissa.




Malli: Flora
Lanka: 7 veljestä
Puikot 3,5mm
Langankulutus: 66g

Pari kuvaa otettiin parvekkeella, ja löysin sieltä yllätyksiä. Joskus kesällä istutin tuohon purkkiin sitruunan siemeniä. Ei lähtenyt kasvamaan, joten annoin purkkien vaan olla parvekkeella. Sinne lenteli erilaisia siemeniä ja katsokaapa nyt! Mitä lie noista tulee :)


1 kommentti :

  1. Vitsit kun onkin kivan näköinen pipo! Hyppäsi kyllä mun tehtävälistalle saman tien.

    Voisko toi keskimmäinen olla kuitenkin sitruunapuun alku, jos on itänyt hieman hitaasti? Näyttäis ainakin samalta, kuin mun aikanaan kasvattamani.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...